Mc'Sea Osto-opas

Opas ensimmäisen veneen ostajalle!

opas01.jpg opas02.jpg

Galia 565 veneessä asiat ovat kunnossa,

liikkuminen turvallista ja matkanteko mukavaa.

Onkohan tässä veneessä asiat aivan kohdallaan?



Veneen valintaa helpottaa olennaisesti rehellinen, kokenut ja ammattitaitoinen myyjä. Ilman häntä ensimmäisen veneen ostossa saattaa epäonnistua pahasti. Myyjä auttaa kartoittamaan veneen käyttötarkoitusta. Se on onnistuneen valinnan tärkein lähtökohta. Valintaan vaikuttavat mm. perheenjäsenten lukumäärä ja ikä, veneen pääasiallinen kuormitus ja harrastukset, kuten kalastus, vesihiihto ja retkeily yöpymisineen.

Valitettavasti uusille, kokemattomille veneilijöille tarjotaan venemalleja, joissa hinta on puristettu alas ominaisuuksia ja varusteita vähentämällä. ”Halpisveneissä” varusteiden laadusta on tingitty. Lisäksi osa tärkeistä varusteista on jätetty pois myöhemmin hankittaviksi, jolloin osat ja asennustyöt tulevat kalliiksi.

Hyvän veneen lähtökohta piilee pohjassa. Huono pohja on epämukava ja jopa vaarallinen. Se voi olla kova, roiskiva, epävakaa, kantillaan kulkeva, kaarteessa leikkaava, polttoainetta tuhlaava, huonosti ohjautuva tai keula pystyssä etenevä. Suomen vesistöissä poikkeavan lyhyt aaltoväli aiheuttaa terävän aallokon, valtamerillä kelvollisesti käyttäytyvä vene ei toimi välttämättä toivotulla tavalla kotivesiemme aallokossa.

Kulku veneeseen, varsinkin keulaan ja perään, pitää olla helppoa. Hyvä näkyväisyys kuljettajan paikalta on tärkeää. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että laidat ovat riittävän korkeat ja kaiteet turvalliset.

Korkealaatuinen lasikuitupinta ei ”peilaile”. Huolellisen työn jälki näkyy myös liukuestekarhennuksissa. Laatuerot korostuvat usein paikoissa, joihin ei tavallisesti katsota. Kurkistus luukkujen taakse ja välipohjaan saattaa olla hyödyllistä.

Eräs perusvirheistä on myydä kokemattomalle ostajalle venepaketti, jossa moottorin teho on riittämätön. Tuloksena on edullinen kokonaisuus, mutta tyytymätön asiakas. Myöhemmin alitehoisella moottorilla varustetun veneen jälleenmyynti on vaikeaa. Ylisuuri moottori saattaa pilata kokonaan veneen ominaisuudet, jotka on suunniteltu pienemmälle teholle.

Vene kannattaa vakuuttaa. On parempi valita vakuutusyhtiö jolla on oma vahinkotarkastaja, silloin vahinkotarkastaja todennäköisemmin edustaa yrityksensä imagoa ja suoraselkäisyyttä. Näin saattaa välttyä vastenmielisiltä kokemuksilta vahingon sattuessa.

Tässä vain joitakin ohjeita auttamaan aloittelevaa veneilijää, toivotamme tervetulleiksi uudet ja myös kokeneet veneilijät. Autamme löytämään juuri teidän käyttötarkoitukseenne sopivimman venepaketin laajasta valikoimastamme ja opastamme mielellämme löytämään mukavan veneilyharrastuksen, välttäen turhat karikot.
Ystävällistä ja rehellistä venekauppaa 20 vuoden kokemuksella.

Samy Arling



MsSea 690WT on alumiinivene, jossa meno on turvallista koko perheelle!

img_3711.jpgAlumiiniveneissä ainevahvuuksilla on suuri merkitys ainelaatujen lisäksi, alumiinin hinnan jatkuvasti noustessa suuretkin valmistajat ovat sortuneet ohentamaan ainevahvuuksia ja onpa markkinoilla jo todellisia ”folioveneitäkin”. Älkää antako markkinamiesten hämätä alumiiniveneiden kestävyydellä jos ainevahvuudet lähentelevät foliokelmua! Kuvassa MsSea 610 joka on markkinoiden kestävin sarjavalmisteinen alumiinivene, ainevahvuudet, materiaalilaatu, ajo-ominaisuudet ja turvallisuus ovat kunnossa ja hintakin edullinen.


Veneen paino kertoo suuntaa-antavasti käytetyistä ainevahvuuksista. Hitsaaminen on ainoa oikea tapa liittää levyt toisiinsa, niitit alkavat ajansaatossa vuotamaan.



GRAND kumiveneet ovat maailman parasta laatua. Kuvassa GRAND S650L.

opas04.jpg

GRAND kumiveneet ovat maailman parasta laatua. Kuvassa GRAND S650L.

opas05.jpg opas06.jpg


Hankittaessa kumivenettä on hyvä kiinnittää huomiota vaikeisiin saumakohtiin, niistä selviää osaksi laatuero, saumojen tulee olla rypyttömiä ja siistejä.
Saumat voidaan yhdistää joko kuumentamalla, jolloin ne prässätään koneellisesti yhteen tai vulkanoimalla jolloin syntyy kemiallinen liitos.
Kuumentamalla (sulattamalla) prässääminen on melko uusi tapa liittää kumiveneen saumoja, sen huono puoli on ruma prässijälki sekä elastisuuden kärsiminen, mikä lyhentää kumiveneen käyttöikää.
Vulkanointi (kemiallinen liitos) on pidempään käytössä ollut tapa, millä saavutetaan pitkäikäisempi ja taitavan tekijän käsistä siistimpi sauma, käsityö on toki kalliimpaa mutta lopputulos on huomattavasti parempi.
Vulkanointia tehtäessä on oltava erittäin tarkka olosuhteista, puhtaudesta sekä materiaalin että vulkanoivan liiman virheettömyydestä, siksi mm. GRAND tehtaalla on oma laboratorio jossa tehtaalle saapuvat materiaalit tutkitaan ennen kuin niistä aletaan valmistaa kumiveneitä.
Hankaimiin on syytä kiinnittää huomiota jos ollaan hankkimassa soudettavaa kumivenettä, todella monen valmistajan hankaimet ovat toimimattomia ja heikkoja, jolloin soutaminen muistuttaa lähinnä
” Mikki-Hiirtä ” merihädässä .
Eräiden arvostettujen suurten valmistajien tavaramerkkinä on jo vuosikymmeniä säilynyt perälaudassa olevan vedenpoistoventtiilin, sekä ponttonien ja perälaudan liitoskohdissa maalin vähyys, ongelmana on perälaudan puumateriaalin vettyminen joka aiheuttaa myöhemmin ponttonien irtoamisen perälaudasta!
Keulan muoto on tärkeä yksityiskohta, ”tönkkö” -keulainen kumivene kerää ilmaa keulan alle, jolloin kevyt kumivene on vaarassa kaatua varsinkin vastatuuleen ajettaessa, siksi terävämpi keulamalli on oleellisesti turvallisuutta lisäävä ratkaisu.
Myös ponttonien perällä on suuri merkitys estää veneen keulaa nousemasta liian ylös, esim. Grand- kumiveneissä käytetään viisto tai porrasperä ratkaisu, molemmat mallit ovat kalliimpia ja vaikeampia valmistaa, mutta antavat veneen perälle muita vaihtoehtoja enemmän kantavuutta, joka lisäksi alentaa liukukynnystä sekä polttoaineen kulutusta.
Laadukkaitten kumiveneiden valmistajaksi kehitytään vuosikymmenten kokemuksella, valitettavan monet uudet kumivenevalmistajat vasta hankkivat kokemusta ja aiheuttavat pettymyksiä asiakkaille .
Hyväpuoli asiassa on kuitenkin se, että ihmiset ovat halvoilla kokeiluveneillä, löytäneet kumiveneiden edut, seuraava kumivenehankinta onkin sitten kohdistunut korkealaatuisiin ja edullisiin GRAND-kumiveneisiin, kokonaisuudessaan kumiveneily onkin lisännyt suosiotaan huomattavasti.
Grand on yksi merkittävimmistä kumivenevalmistajista jonka pitkä kokemus ja jatkuva kehitystyö, takaavat miellyttävät käyttökokemukset ja pitkän käyttöiän kumiveneellenne.
Siksi GRAND on ollut ylivoimainen markkinajohtaja myös suomen markkinoilla jo yli puoli vuosikymmentä!



 
Olettepa sitten kokenut tai kokematon veneenostaja, haluamme rehellisesti auttaa teitä löytämään juuri teidän käyttötarkoitukseen parhaan vaihtoehdon, emmekä koskaan halua ohjata asiakkaitamme vaarallisesti vesille.

Olette lämpimästi tervetulleita liikkeeseemme. Autamme teitä rehellisesti ja mielellämme!

Nämä kortit käyvät maksuvälineinä

kortit.jpg